Suuri Onni

Ei saavutuksia

RekisterinumeroVH18-018-1776
Rotu ja sukupuoliSuomenhevonen, ori
Syntynyt01.08.2018, 3-vuotias
IkääntyminenIkääntyy satunnaisesti, 8 v. 01.04.2019
Väri ja säkäMustanruunikko, 170 cm
Koulutustasoko Helppo A / re 120 cm / me 100 cm / CIC1, kenttäpainotteinen
KasvattajaKeijo ja Hannele Mustonen, Lappeenranta
OmistajaIngrid (VRL-13872), Onnetar

Mainittavat saavutukset

ei vielä saavutuksia

Historia

Onni saapui tallille 2-vuotiaana suoraan kasvattajaltaan Lappeenrannasta. Se oli ehditty jo opettaa kasvattajalla ajolle ja sen viikko-ohjelmaan oli sisällytetty juoksutusta ja irtohypytystä muutamia kertoja viikossa. Meillä oli siis jo hyvä pohja lähteä tottuttamaan Onnia ratsastajaan. Nuoriherra on ollut nopea oppipoika ja äärettömän kiinnostunut kaikesta uudesta. Koulutuksen ja valmennusten yhteydessä on havaittu selvä potentiaali esteitä kohtaan, etenkin kenttäratsastuksessa ori on suorastaan hulmahtanut liekkeihin. Suvusta löytyykin lahjakkaita estehevosia, joilla on kilpailtu aina kansallisen tason 120 cm rataesteluokkia. Myös kouluratsastus sujuu hyvin silloin kun ori jaksaa keskittyä. Onni on vähän kärsimätön koulukiemuroita tehdessä, sen mielestä olisi paljon hauskempaa pistää kaasu pohjaan ja tehdä muutama pukkilaukkasarja. Luultavasti iän karttuessa suurin energiapiikki alkaa tasaantua ja kärsivällisyyttä riittää paremmin myös kouluratsastuksessa.

Onni on ollut varsasta asti keskimääräistä isokokoisempi, mikä on selkeästi isälinjalta perittyä, jossa etenkin oriit ovat olleet lähemmäs 170 cm korkeita. Tähän perustuu pojan nimi, Suuri Onni. Ja olihan terveen ja iloisen orin syntymä myös suurenmoinen onni kasvattajalle, joten nimellä on moninainen merkitys. Suuresta koostaan huolimatta Onni on kiltti ja hyväntahtoinen, joskin energinen oripoika, joka muistaa tarkistaa hoitajan taskut ja hupun joka kerta mahdollisten herkkujen varalta.

Luonnekuvaus

Onni on kiltti, mutta energinen ori, joka rakastaa vauhdin hurmaa. Välillä ehkä jopa pieneksi villin lännen sankariksikin itsensä tunteva ori on rohkea ja utelias, joka on aina etunenässä seuraamassa tallilaisten puuhia ja tarkistamassa muista jopa hieman pelottavilta tuntuvia asioita. Selkeä johtajatyyppi ja ryhmän pamppu, joka määrää marssijärjestyksen ja pitää huolen siitä, että on lounasaikaan etulinjassa ottamassa omansa. Ihmisiä kohtaan kuitenkin kiltti ja yhteistyöhaluinen poika, jolla on työmotivaatio kohdallaan.

Onni on suuriliikkeinen hevonen, jolla on iso, pyörivä laukka sekä kevyt, mutta voimakas hyppytaktiikka. Hyvin eloisa ja eteenpäinpyrkivä ratsastettava, jolta löytyy vauhtia välillä vähän liiakseenkin. Soveltuu energisyytensä ja innokuutensa takia kokeneemmille ratsastajille ja tositarkoituksella kisaaville hevosihmisille. Esteet ovat ehdottomasti Onnin mielestä treenimuodoista parhain. Eritoteen maastossa tapahtuva loikinta saa orin suorastaan hurmioon ja silloin on ratsastajan parasta pidellä hulmuavasta harjasta tiukasti kiinni. Varmajalkainen ja tasapainoinen ratsu antaa vauhdin hurmassa anteeksi ratsastajan pienet apu- ja istuntavirheet. Hyppää reippaasti myös suoraan veteen maastoesteillä, hyppylinja on suora. Pituutta hypyistä löytyy hyvin, mutta potentiaalia olisi vieläkin pidempiin hyppyihin, korkeat trippelit ovat tällä hetkellä haaste, joita treenataan. Irtohypytyksessä hypännyt jopa 140 cm. Kouluratsastuksessa Onni on vähän herkkähermoinen ja tarvitsee selkeät ja napakat avut. Taivutuksissa hieman jäykähkö, ori saisi työskennellä vieläkin aktiivisemmin takaosallaan ja kantaa itseään ryhdikkäämpänä. Onnin viikko-ohjelma pyritään pitämään mahdollisimman mielekkäänä ja monipuolisena. Sileiden koulu- ja estetreenien lisäksi viikkoon sisältyy intervalliharjoitteita lähimetsässä vaihtelevalla alustalla sekä maastatyöskentelyä. Onnilla voi myös ajaa sekä hiihtoratsastaa, luvassa on taatusti reipasta kyytiä!

Onni hamuaisi mielellään kaikkea ja kaikkia mihin vain turvallansa yltää ja kaataa mielellään hoitopakkeja jalallaan, jotta pääsisi tutkimaan, haistamaan ja kenties jopa maistamaan sisältöä tarkemmin. Paikallaan jököttäminen on muutenkin tälle ikiliikkujalle pidemmän päälle turhauttavaa, joten sitominen hoitotoimenpiteiden ja varustamisen ajaksi on suositeltavaa. Ei potki, pure tai ole ilkeä, mutta kyltymättömän utelias. Antaa ottaa itsensä tarhasta kiltisti kiinni, tai oikeastaan Onni jököttää jo portilla valmiina odottamassa, koska töihin on aina kiva päästä. Valkotakeista rautias liinaharja ei tosin liiemmin innostu, eläinlääkärin tarkastukset, madotukset ja muu pakottava hoitotoimenpide menee pitkin hampain nätisti, kun mukana on hoitaja silittelemässä ja antamassa tiheästi herkkuja. Helppo lastata, poika suorastaan juoksee autoon, kisapaikoilla itsevarma ja innokas, aina valmiina radalle. Talutettaessa oltava valpas, liian lähelle muita (etenkin vieraita) oreja mentäessä alkaa herkästi pörhistelemään ja pomottamaan. Samoin kiimakierrossa olevat tammat on ehdottomasti kierrettävä kaukaa. Tottunut kovaäänisiin, liehuviin esineisiin sekä ahtaisiin paikkoihin. Kotipuolessa hevosten välisessä hierarkiassa selkeä johtajaori. Kova jätkä vieraiden orien kanssa ja haastaa herkästi toisia jos vain saa siihen tilaisuuden. Ryhmässä ratsastettaessa sijoitettava johtohevoseksi letkan kärkeen.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Tuikkalan Onnenkäpy
sh, m, 169 cm
ii. Onnenpoika
sh, trn, 166 cm
ie. Kastehelmi
sh, trt, 159 cm
e. Katvelan Tirpana
sh, väri, 151 cm
ei. Letkajenkka
sh, väri, 159 cm
ee. Lilliputti
sh, väri, 155 cm



Suuri Onni periyttää

  Hyvälinjaisen, rodunomaisen ja vahvan rakenteen
  Kauniin tumman värin
  Kestävyyttä ja erinomaista hyppykapasiteettia aina vaativalle tasolle asti
  Rohkeaa ja energistä luonnetta sekä hyvää työmotivaatiota

Astutusmaksut

  Varausmaksu 150 v¤
  Varsamaksu 870 v¤
  Siirtomaksu 70 v¤/lähetys
  Tarjolla jalostukseen suomen(pien)hevostammoille



Rekisteröidyt jälkeläiset

00.00.0000 rotu-skpl. Hevosen virallinen nimi (e. Hevosen nimi) VH18-233-0000 painotuslaji ei meriittejä

Sukuselvitys

i. Tuikkalan Onnenkäpy
Onnin isä, kutsumanimeltään Nestori, on kenttäpainotteinen musta suomenhevosori, jolta löytyy säkäkorkeutta kunnioitettavat 169 cm. Nestori syntyi Tuikkalan tilalla Haminassa, josta se siirtyi Terhi Piippolan yksityiseen omistukseen aktiiviseksi kilpahevoseksi Jyväskylään 5-vuotiaana. Nestori on energinen, hyvälinjainen ja vahvarakenteinen äijänköriläs, joka on tehnyt menestyksekään kenttäuran CIC1-tasolla. Parhaisiin saavutuksiin kuuluu mm. Suomenhevosten kenttämestaruuden voitto orin ollessa 13-vuotias, Suomenhevosten hallimestaruuden 2. sija 12-vuotiaana sekä Nuorten hevosten kenttämestaruuden 2. sija 8-vuotiaana. Nestori on kilpaillut kenttäratsastuksen ohella myös rataesteillä 110 cm aluetason luokissa. Orilla on voimakas, suoralinjainen ja kevyt hyppytekniikka sekä suuri, pyörivä laukka. Kilpaura päättyi piakkoin kenttämestaruusvoiton jälkeen jännevammaan, joka tosin saatiin hoidettua kantasolu- ja veriplasmahoidon sekä pitkäjänteisen kuntoutumisen avulla. Ikää kuitenkin orilla oli sen verran paljon, että omistaja päätti myydä sen eteenpäin eläkekotiin Lahteen Mari Lehtovaaralle, jossa ori nauttii tällä hetkellä kevyestä liikutuksesta ja muiden heppakavereiden seurasta. Nestori oli myös aktiivisessa siitoskäytössä, herra on kantakirjattu suomenhevosten kantakirjaan II-palkinnolla ja sillä on yhteensä 57 jälkeläistä.

ii. Onnenpoika
Onnenpoika eli Poke oli jokapaikanhöylä, joka yleisputtena menestyi mukavasti niin koulu-, este- kuin kenttäratsastuksessa. Väriltään tummanruunikko ori ylsi kouluradoilla Helppo A -tasolle, rataesteitä se hyppäsi mukavat 100 cm ja maastossa yli mentiin 90 cm esteitä. Hyväluonteiselta ja iloiselta oripojalta löytyi säkäkorkeutta 166 cm. Menevä ja työteliäs Poke syntyi aikoinaan Nuuksiossa Osmo Haapajärven omistamalla tallilla, jossa se kasvatettiin ja koulutettiin kilpahevoseksi. Poke siirtyi Henna Savijärven omistukseen 6-vuotiaana, joskin asui fyysisesti edelleen kotitallillaan kasvattajansa luona 8-vuotiaaksi asti, josta se muutti Hennan kanssa Ouluun uuteen talliin. Henna kilpaili Pokella aluetason luokkia ja se ehti teettää 4 jälkeläistä, ennen kuin valitettavien yhteensattumusten kautta menehtyi tallilla riehuneeseen ähkyepidemiaan 9-vuotiaana. Poken kerrottiin olevan herkkä ja nopea oppipoika, jolla olisi varmasti ollut kapasiteettia iän ja kokemuksen karttuessa edetä vaativammallekin tasolle niin esteillä kuin koulussa.

ie. Kastehelmi
Kastehelmi, eli Helmi tuttujen kesken, syntyi kevätsateen kastelemalle kukkaniitylle aamuyön pikkutunteina, jonka myötä tammavarsa sai kauniin nimensä. Nilsiässä Lotta ja Kaarina Ahopellon tallissa maailmaan syntynyt varsa oli naiskaksikon itse kouluttama, jolla Lotta aktiivisesti myös itse kilpaili. Eloisalla ja innokkaalla neidillä oli jo nuorena selkeä vietti esteitä kohtaan ja huippuvuosina se kilpaili kansallisen tason rataesteillä 120 cm luokassa, joskin iän karttuessa enää 100 cm luokissa. Helmi on kolminkertainen Suomenhevosten estecupin voittaja 120 cm luokassa sekä Lapsiratsastajien SM-hopeamitalisti 110 cm rataesteluokassa ratsastajanaan 14-vuotias Jenni Halonen. Kaunislinjaiselta tummanrautiaalta tammalta löytyi säkäkorkeutta 159 cm ja se kantakirjattiin suomenhevoskantakirjaan II-palkinnolla. Pehmeäliikkeisellä ja tasapainoisella Helmillä oli erinomainen laukka ja kaunis, ilmava ja joustava hyppytekniikka. Tammalla kilpailtiin muutamia kertoja myös kenttäratsastuksessa aloittelijaluokassa, mutta tamma ei selvästikään siitä syttynyt ja jopa arasteli isompia ja oudompia viritelmiä, joten Helmillä keskityttiin puhtaasti esteratsastukseen. Tamma varsoi elämänsä aikana yhteensä neljä kertaa. Helmi eli hyvän ja pitkän elämän synnyinkodissaan, jossa se sai eläkevuosina paljon rakkautta ja hyvää hoitoa. Tamma lopetettiin 20-vuotiaana vanhuudenvaivojen takia.


e. Katvelan Tirpana
Katvelan Tirpana on Lappeenrannalla sijaitsevan Katvelan tallin oma kasvatti, tarkemmin Jesse Meriläisen omistama ja kasvattama tammarouva, joka asuu tätänykyään Oulussa Jaana Tikkasen omistuksessa. Rautias, 161 cm korkea Tirpana on aluetason kilpahevonen, joka kilpailee maasto- ja rataesteillä (re 110 cm, me 100 cm).

ei. Letkajenkka
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Aliquam tincidunt bibendum venenatis. Pellentesque odio lorem, imperdiet vitae dictum eu, hendrerit nec libero. Nulla nibh elit, aliquet nec justo ut, auctor elementum enim. Fusce vitae mauris et nibh tristique blandit. Nam vitae dapibus nulla. Sed sagittis dui a libero bibendum, non ultricies augue sollicitudin. Cras ultrices purus cursus quam tristique egestas. Mauris efficitur consequat posuere. Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus.

ee. Lilliputti
Vestibulum dignissim turpis convallis, dignissim mauris eget, lacinia dolor. Aliquam erat volutpat. Mauris at varius nunc. Suspendisse et ligula ac leo ultrices fermentum non id lacus. Sed non commodo ipsum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Praesent eleifend tristique dapibus. Cras rutrum nunc ut magna pellentesque tristique. Maecenas ultricies mauris bibendum orci luctus tempor sit amet eu turpis. Nulla facilisi.

Kilpailumenestys

NJ:n alaiset näyttelyt

Ei vielä tuloksia.

VSN:n alaiset näyttelyt

Ei vielä tuloksia.

Porrastetut kilpailut

Kouluratsastus
  Tasolla Helppo D / Helppo A (vt. 0, seurataso)
  Kuuliaisuus ja luonne: 0 p.
  Tahti ja irtonaisuus: 0 p.
  KRJ: 0 p.


Parhaimmat sijoitukset

  Kilpailustatistiikka: 0: 0-0-0

01 00.00.0000 ERJ Tallin nimi 120 cm 0/00
02 00.00.0000 ERJ Tallin nimi 120 cm 0/00
03 00.00.0000 ERJ Tallin nimi 120 cm 0/00
04 00.00.0000 ERJ Tallin nimi 120 cm 0/00


  Kilpailustatistiikka: 0: 0-0-0

01 00.00.0000 KERJ Tallin nimi CIC1 0/00
02 00.00.0000 KERJ Tallin nimi CIC1 0/00
03 00.00.0000 KERJ Tallin nimi CIC1 0/00
04 00.00.0000 KERJ Tallin nimi CIC1 0/00

Valmennukset

Ei vielä valmennuksia.

Päiväkirja

00.00.0000
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Aliquam tincidunt bibendum venenatis. Pellentesque odio lorem, imperdiet vitae dictum eu, hendrerit nec libero. Nulla nibh elit, aliquet nec justo ut, auctor elementum enim. Fusce vitae mauris et nibh tristique blandit. Nam vitae dapibus nulla. Sed sagittis dui a libero bibendum, non ultricies augue sollicitudin. Cras ultrices purus cursus quam tristique egestas. Mauris efficitur consequat posuere. Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus.
Ingrid