The original

Ostfrisen.

Itäfriisinhevonen on valitettavan vähän tunnettu saksalainen puoliverirotu sekä virtuaalimaailmassa että oikeassa elämässä.
Rotu on kotoisin Luoteis-Saksasta ja kulkee käytännössä kahdella nimellä: Ostfriesen sekä Alt-Oldenburger.
Itäfriisinhevonen muistuttaa hyvin paljon oldenburgia.

❯   Nuoret hevoset         ❯   Kilpahevoset         ❯   Jalostusoriit         ❯   Siitostammat

Harvinaista herkkua

Itäfriisinhevonen on ollut alun perin raskasrakenteinen ja kehitetty erityisesti työhevoseksi, mutta nykyään hevonen on fysiikaltaan elegantimpi ja sirompi kuin edeltäjänsä. Samaa rotua kasvatettiin aikoinaan kahdella eri seudulla, Itä-Frisiassa sekä Oldenburgissa, jonka takia rodulle syntyi kaksi eri nimeä. Rodulle tunnusomaista on rauhallinen temperamentti, jonka vuoksi hevonen sopii kilpaurheilun ohessa erinomaisesti myös harrastehevoseksi, poliisiratsuksi sekä terapiahevoseksi. Jalostuksessa käytetään itäfriisinhevosen
(/alt-oldenburgin) lisäksi myös groningeninhevosta, saxony-thuringianhevosta sekä sleesianhevosta. Itäfriisinhevonen oli vähällä kuolla sukupuuttoon 1980-luvulla, mutta kanta saatiin elvytettyä rotuyhdistyksen turvin. Tänä päivänä jalostusohjelmassa on 20 hyväksyttyä jalostusoria sekä 160 siitostammaa.
Lähde: Wikipedia


Rotutietoa

  Säkäkorkeus 158-168 cm
  Sallitut värit: musta, ruunikon eri sävyt, rautiaan eri sävyt ja kimo
  Hyväluonteinen, soveltuu ratsastukseen ja ajoon
  Rakenteeltaan elegantti, syvä, tiivisrunkoinen, vahva takaosa
  Pää on ilmeikäs, silmät suuret ja ystävälliset
  Lihaksikas, keskipitkä ja hyvin muodostunut kaula
  Keskipitkä, vakaa ja joustava selkä
  Leveä lantio, lautaset lihaksikkaat ja aavistuksen kaltevat
  Suorat, vahvaluiset ja kuivat jalat
  Vahvat nivelet, hyvämuotoiset kaviot

  Statistiikkaa

  Vuonna 2018 rekisterissä 21 hevosta
  Vuonna 2017 rekisterissä 10 hevosta
  Rekisteröidyistä hevosista 57% tammoja, 43% oreja ja 0% ruunia
  Rekisteröityjä kasvattajia 1 kpl

Perustuu VRL:n kasvattajahakuun sekä rotustatistiikkaan. Tilastoa päivitetty 14.06.2018